Kunnallisvaalit 2021

Päätin ilmoittautua ehdokkaaksi 2021 kunnallisvaaleissa. Olen SDP:n listalla ja liityin puolueen jäseneksi nyt vaalien yhteydessä. Sosiaalidemokratian kansainvälisen liikkeen periaatteita ovat vapaus, tasa-arvo, rauha ja solidaarisuus. Pystyn seisomaan näiden periaatteiden takana.

Ilmoittauduin ehdokkaaksi, sillä haluan omalta osaltani vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen. Kunnallispolitiikassa on mahdollista vaikuttaa päätöksiin, jotka vaikuttavat jokapäiväiseen elämäämme.

Haluan, että Helsinki on jatkossakin hyvä paikka elää. Mistä hyvä asuinympäristö sitten muodostuu?

Eniten minua huolestuttaa yhteiskunnassa lasten ja nuorten turvattomuuden tunne, joka heijastuu mielenterveysongelmien selvänä kasvuna.

Julkisten palveluiden, esim. kouluterveydenhuoltoon, neuvolatoimintaan ja sosiaalihuoltoon panostaminen tukee perheitä ja nuoria monissa haastavissa elämänvaiheissa. Koululuokkien pienentäminen ja erityisopetukseen panostaminen pitää huolen, että jokaisella lapsella on mahdollisuus oppia tasavertaisesti. Koti- ja kouluolosuhteisiin panostamalla luomme lapsille mahdollisuuden saada vahvan pohjan, jolle rakentaa tulevaisuutta.

Varhaiskasvatukseen ja koulujärjestelmään on kohdistettu järjestelmällisesti leikkauksia viime vuosien aikana. Tämä ei saa jatkua. Luokkakokoja sekä kouluissa että varhaiskasvatuksessa on pienennettävä ja erityisopetukseen tila kohennettava. Muutoin edessä ovat vielä suuremmat ongelmat syrjäytymisen, mielenterveysongelmien sekä tasa-arvoisuuden suhteen.

Korona on uuvuttanut monet, mutta vähitellen tilanne helpottaa. Yritetään jaksaa!

Matti

Leave a comment